Geoaita hälytys poistuessa- tai tultaessa alueelle
Ajoneuvon kuljettaja, omistaja tai yrityksen valtuutettu henkilö voi rajata ja tehdä META TRAK -pilvipalvelimen kartalle omia GEO-alueita, jolloin valitut ihmiset saavat heti SMS tai @mail ilmoituksen jos ajoneuvo poistuu alueelta tai myös, jos ajoneuvo menee alueelle. Alueet voivat olla pieniä tai suuria.
META TRAK -pilvipalvelimelle voidaan helposti piirtää ja rajata kartalta useita eri kokoisia ja paikoissa olevia GEO-alueita joille ajoneuvo pysäköidään usein tai sitä säilytetään. Nämä alueet voivat olla eri kokoisia, esi- merkiksi talon parkkipaikka, kaupunki, kunta, läänin rajat tai vaikka Suomen valtion rajat. Ihan mitä vain. Alueita voidaan rajata niin monta kuin on tarvetta.
Jos joku alkaa liikuttaa ajoneuvoa alueen ulkopuolelle tai sitten ajaa tälle alueelle, silloin valitut henkilöt voi saada heti SMS viestin ja @mail hälytyksen. Halutta- essa myös Securitas voi ilmoittaa asiakasta jos ajo- neuvoa viedään pois rajatulta alueelta tai maasta. Mikäli asiakas tai yritys haluaa valvoa, että ajoneuvolla ei ajeta esimerkiksi päivällä tai viikonloppuisin johonkin määrättyihin paikkoihin, myös tämä on mahdollista.
Jos aluetta ei ole rajattu ja piirretty pilvipalvelimelle, silloin omistaja saa aina hälytyksen jos ajoneuvoa on liikutettu tai hinattu hieman pidemmän matkan. META TRAK suojaa ajoneuvon täydellisesti ja pilvipalvelimen käyttö on todella helppoa.
Kuljettaja, omistaja tai yritys voi mennä META TRAK -pilvipalvelimelle ja helposti rajata useita omia pieniä tai suuria geoalueita.
Klikkaa kuvat suuremmaksi!